Thursday, November 19, 2015

things i've learned about london (and england in general)

Nyt asuttuani täällä Lontoossa 2 kuukautta on asioita, jotka eroavat (luonnollisestikin) huomattavasti suomalaisesta kulttuurista. Ajattelinkin koota tälläisen leikkimielisen listan erilaisuuksista, mitä olen huomannut täällä ollessani.


1. Varmasti ensimmäinen (ja ehdottomasti järkyttävin) on se, kuinka kohteliaita britit ovat. On täysin normaalia tulla päivän aikana kutsuttua darlingiksi, loveksi ja deariksi täysin tuntemattomilta ihmisiltä - ja vieläpä monta kertaa. Britit eivät myöskään epäroi auttaa vastaantulijaa hädässä, siinä missä suomalaiset usein vaan kääntävät päätään ja kävelevät ripeästi pois paikalta

2. Puhelinlinjat ovat surkeimmat ikinä Lontoossa - puhelut pätkivät, ja joudut satoja kertoja kysymään kuuleeko toinen. Lisäksi soittaessasi palvelulinjaan puhelu katkeaa kesken, ja raivotautisena soitat uudestaan ja jonotat sen 10-15 minuuttia jälleen kerran.

3. Rajattomasta nettiliittymästä voi vaan unelmoida, niitä ei yksinkertaisesti löyty melkein miltään operaattoreilta - tai jos löytyy, niin eipähän ole rahansa arvoisia. Netin sammuttaminen ja käynnistäminen onkin raivostuttavinta ikinä (koska sen tahtoo vieläkin unohtaa jatkuvasti), onneksi lähes kaikkialta löytyy Wifi!

4. Sen sijaan että britit kysyisivät mitä sinulle kuuluu (how are you?), he kysyvät oletko kunnossa (you alright?). Vastausta ei kuitenkaan aina odoteta, vaan 'you alright' on myöskin eräänlainen toteamus/tervehdys kun jonkun näkee.

5. Ketään ei kiinnosta juotko kahvia tai syötkö lämmintä ateriaa bussissa tai metrossa. Ei ketään. Turhaan siis piilotella juotavaa bussikuskilta, ei ne niistä välitä.

6. Joskus bussin korttikone on rikki, ja saat matkustaa ilmaiseksi (jee!). Bussireitit saattavat myös vaihtua kesken matkan, jolloin matkustajille ojennetaan lippu jolla he pääsevät toiseen bussiin ilmaiseksi jatkamaan haluaamansa kohteeseen.

7. Uusi valtion säätämä 5p (n. 7 senttiä) per muovipussi-laki herätti ja herättää edelleen suuria (vihan) tunteita briteissä, ja niitä muovipusseja yritetään joko parhaansa mukaan varastaa itsepalvelukassoilta tai ostokset kannetaan sitkeästi käsissä vaikka niitä olisikin kuinka paljon. Itseäni nauratti 5p muovipussilakin aiheuttama kohu, kunnes kävin Forever 21:issa ja siellä kysyttiin haluanko 5p muovipussin. Mitä ihmettä, ostin juuri kahdellakympillä topin ja nyt pitäisi ostaa pussikin siihen?!? 5p muovipussilaki koskee siis muitakin kuin vaan ruokakauppoja...

8. Primarkissa ei tule käytettyä läheskään niin paljon rahaa kuin ollessani turisti täällä - nykyään Primark-ostokseni rajoittuvat lähinnä euron vanulappuihin tai meikkisieneihin, ja epätoivo iskee joka kerta kun niitäkin yritän maksaa ja joudun jonottamaan sata vuotta. Onneksi meidän lähellä on pieni Primark missä on harvemmin ruuhkaa!

9. Metrolakot ovat yleisiä ja täysin päteviä syitä olla poissa koulusta/työpaikalta

10. Mennessäsi esimerkiksi työhaastatteluun tai muuhun viralliseen tapaamiseen, saat pitkän listan asioita mitä he haluavat nähdä (entinen passi, nykyinen passi ja passin kopio, asumistodistus, syntymätodistus, CV ja niin edelleen...). Keräät kaikki dokumentit hätääntyneenä ja kun tapaamisessa yrität niitä ojentaa haastattelijallesi, saat vastauksen "put that back, I don't want/need to see it". Jaahas.

11. Tilatessasi kotiin ruokaa, jokin osa tilauksesta menee pieleen - AINA. Tästä voimme mielestäni syyttää surkeita puhelinlinjoja...

12. Lontoossa on täysin normaalia nähdä ihmisiä mitä kummallisimmissa asuyhdistelmissä, ja olen luultavasti ainoa ihminen joka jää niitä hämmentyneenä tuijottelemaan. Lontoon sekava säätila aiheuttaa myös sen, että ihmiset lähtevät ulos untuvatoppatakissa shortsit ja varvassandaalit jalassa.

13. Lontoolaisten käsitys kylmästä on kaikki 12 ja 15 asteen väliltä, ja silloin kaikilla on päällä joko untuvatoppatakit tai karvareunuksiset takit. Joulukuu on erityisen kylmä täällä, -1 astetta nimittäin!!

14. Mennessäsi baariin (yökerhoon), tarvitset lähes poikkeuksetta lipun - etenkin opiskelijatapahtumiin. Vaikka tilaisuus olisikin ilmainen, lippuja pystyy varaamaan netistä ihan vaan että järjestäjät tietävät tilaisuuden olevan loppuunvarattu (= täynnä)

15. Vaatekauppojen palautusaika on useimmissa paikoissa 28-30 päivää, joten ehdit kahta kauemmin märehtiä tekemiäsi heräteostoksia

16. 'Mate' on erittäin tarttuva sana, mikä taitaa olla jo osa omaa englanninkielistä sanavarastoani. Mate.


Tässäpä siis omat kokemukseni ja opettelemukseni Lontoosta tähän mennessä! Laittakaa vaikka kommenttien  muodossa jos teiltä löytyy näitä lisää, kuulisin niistä mielelläni :)

Sunday, November 15, 2015

testing 1 2 3

Siitä on nyt jo yli viikko kun täydensin meikkivarastojani uusilla meikeillä, ja ajattelinkin että tekisin nyt vihdoinkin jonkinlaisen postauksen uusista tulokkaista. Tässä siis viime viikon perjantaina Superdrugista haalitut purkit;

IMG_2257

L'oreal Infallible Mattifying Base - Mulla on luonnostaan rasvoittuva iho, ja meikkiä joutuukin päivän aikana korjailemaan monta kertaa kun iho rupeaa kiiltämään ja meikit valumaan. Pohjustusaineita ostan harvemmin vaikka niistä olisi varmastikin apua, mutta nyt päätin ostaa tämän kokeiluun. Tämän kanssa meikkiä ei joudu päivän aikana korjaamaan, sillä vaikka kiiltoa tulee niin se ei ole läheskään niin huomattavaa ja häiritsevää. Positiivinen yllätys siis!

L'oreal Nude Magique CC Cream - Mun ehdoton vakkari, näitä on tullut käytettyä hieman päälle 2 vuotta enkä vaihtaisi mihinkään! 6-7 purkkia mennyt ainakin, tää on vaan yksinkertaisesti hyvä.

Barry M Flawless Chisel Cheeks Contour Kit - Oon jo monta kuukautta miettinyt Contour Kitin hankkimista, mutta ajattelin hommata ensin jonkun halvemman version ja investoida kunnon settiin vasta sitten kun tekniikka on hallussa. Tämä on puuterimainen versio, ostin muutama viikko sitten kermaisen version josta en oikein pitänyt juuri sen rasvaisuuden vuoksi... ehkä sitäkin pitäisi kokeilla pohjustuksen kanssa?


Oon nyt tän vuoden puolella ihan tosissani hurahtanut meikkeihin, ja kokoelmat ovat kasvaneet enemmän kuin koskaan. Otan siis mielelläni vastaan meikkisuosituksia, ihan mistä vaan ja mistä hintatasosta tahansa! 

Siitä tuleekin mieleen, että kiiinnostaisiko teitä lukea lisää kosmetiikka/meikkiaiheisia postauksia? Täällä Lontoossa on huomattavasti erilaisemmat ja suuremmat valikoimat, ja oonkin jo hetken suunnitellut ostavani vaikka mitä kivaa kokeiluun. Pistäkää vaikka kommenttia jos kiinnostusta aiheesta löytyy!

Thursday, November 12, 2015

cath kidston

IMG_2264 IMG_2281 IMG_2282 IMG_2289 IMG_2291

Käytiin tänään kämppikseni kanssa Harrodsissa, ja siellä menikin kätevästi koko päivä ihaillen kaikkia ihania luksustuotteita joihin meilläkin on toivottavasti jokin kaunis päivä varaaa...
Oikeasti käytiin suunnittelemassa potentiaalisia joululahjoja, sillä Harrodsista ostettu lahja on varmasti sukulaisten mieleen. 
Ihan tyhjin käsin en kuitenkaan lähtenyt, sillä Cath Kidstonin osastolla tuli tehtyä muutama löytö. Termosmukia olen jo muutaman viikon etsinyt kriittisellä silmällä, ja tää vaan sulatti kun oli musta niin suloinen. Samaa sarjaa oleva matkalaukun osoitekortti (? mikä tää ees on, englanniksi luggage tag) tulee tarpeen, sillä mun toisessa matkalaukussa ei ole vielä tälläistä. Pieniä ostoksia siis mutta sitäkin ihanempia!

Sunday, November 8, 2015

past seven days

Hei taas!

Viikko on mennyt ihan salamannopeasti mutta kuitenkin suhteellisen tapahtumarikkaasti, joten ajattelin kerrata vähän tapahtumia tämän postauksen muodossa;

  1446991620833.2

Maanantaina päästiin tuumasta toimeen kämppikseni kanssa ja leikattiin mun hiukset jo toista kertaa täällä asuessani! Tällä kertaa näistä tuli huomattavasti lyhyemmät kuin viimeksi, muistuttavat kovasti ihan ensimmäistä polkkaani minkä leikkasin edelliskesänä. Nää on saanut koko viikon kehuja kaikilta, ja tykkään itekin kovasti! (ja hei, huomatkaa kynnet - ne on mun omat enkä voisi olla ylpeämpi pituudesta!)

Tiistaina havahduin siihen että Isänpäivä on nyt sunnuntaina eikä vasta seuraavalla viikolla, ja kauheassa kiireessä tuli haettua ja postitettua sekä isälle että pappalle omat kortit. Isän kortti ehti ajoissa, pappan on vielä postin kourissa kun Suomessa on ilmeisemmin ollut jotain ongelmia postin kanssa.

1446991630431.3

Keskiviikkona täällä oli jonkunsortin metrolakko mikä johti siihen, että oma opettajani oli 20 minuuttia myöhässä luennolta ja yksi luokkalaisistani ei päässyt edes perille asti. Nää on vissiin aika normijuttuja täällä... itse kuljen onneksi bussilla, joten se ei vaikuttanut omaan matkaani ollenkaan.

Torstaina tuli sähköpostia että pääsen toiseen työhaastatteluun edellisviikkoni työhaastattelun perusteella! Vielä en uskalla mainita paikan nimeä tai muuta tietoa kun mikään ei ole lukkoon lyöty, mutta toivotaan tietysti parasta.

1446991970718.8

Perjantaina päästiin tunti aikaisemmin seminaarista, joten kävin taas vaihteeksi lähellä olevassa Westfield-ostoskeskuksessa, mikä sattuu olemaan suosikkini. Mukaan tarttui meikkejä kun Superdrugista sai kolmen kahden hinnalla, näistä lisää juttua ensi viikolla!

Lauantain omistin kokonaan opiskelulle, sillä mulla on huomenna "harjoituskoe" (IBläiset tuntee termin mock exam) muutaman viikon päästä olevaa koetta varten. Laskin että 8 tuntia tuli istuttua keittiön pöydän äärellä ja luettua (ruokatauot ja ruikuttamiset mukaanlaskettuna), ja olo olikin vähän pöhnäinen sen jälkeen. Hyvin käytetty päivä siis!

1446991990700.9

Sunnuntaina en ole oikein tehnyt muuta kuin kokeillut uusia meikkejä sekä ottanut nämä webbikuvat tätä postausta varten... vielä pitäisi vähän kerrata huomisen koetta varten ennen nukkumaanmenoa, mutta kyllä mä ehdin.

Hyvää Isänpäivää sinne Suomeen, ja rauhallista sunnuntaita kaikille!

Tuesday, November 3, 2015

pics from my camera roll #2

Arvatkaa, kuka unohti koko kamerakuvien postaamisen tänne blogin puolelle? Suureksi yllätyksekseni niitä kuvia ei ole ihan hirveästi ehtinyt kertyä, joten tässä lisää kuvia mun kamerarullasta siitä mihin jäätiin viime kerralla;

1. Tutustumispäivä yliopistomme kanssa Shoreditchissä sijaitsevassa baarissa missä oli ehkä söpöimmät vessat ikinä! 2. Käytiin kiinalaisessa kämppisten kanssa ja olin ainoa joka jaksoi syödä kaiken tilaamansa loppuun, hah! 3. Päivittäinen näkymä matkalla kouluun - Shoreditch 4. Brick Lane & East London Neighborhood Love


1&2.  Brick Lanen vaatevalikoimaa parhaimmillaan 
3&4. Brick Lanen katutaidetta parhaimmillaan


1. Uusien korkkareiden hypettämistä 2. Illalla ulos kämppiksen kanssa, p**** reissu mutta tulipahan tehtyä 3. Flunssaillessa yrittää parhaansa mukaan syödä terveellisemmin 4. Viini-ilta parhaimman pelin kanssa, Cards Against Humanity!


1. Aivan ihana Chinatown 2. Pala toista kotimaata - Taiwan Beef Noodle Soup 3. Lontoon kadut ja liikenne ovat jotain käsittämätöntä... 4. Ensimmäinen varsinainen oppitunti!


1. Let's adore and endure each other - parasta Shoreditchiä 2. Ensimmäistä kertaa postia Lontoon osoitteeseeni, vieläpä kolmen kuoren verran! 3. Miksi Suomessa ei myydä 2 litran limsapulloja, vieläpä alehintaan 99p? 4. Opiskelijan kokkailuja - pizzaleipää! 


1. Paras.peli.ikinä. 2. Suomiylpeyttä on löytää Suvi Koposen haastattelu British Voguessa! 3. Maisemat kotimatkalla yliopistolta 4. Voss-pullon ja sitruunaveden hehkuttamista


1. Kiireisten aamujen pelastus on kampuksen sisältä löytyvä Costa-kahvila, vieläpä opiskelijahinnoin 2. Lokakuun ensimmäinen ja hellettä, kyllä Lontoon sää osaa yllättää! 3. Banksy vai hyvä kopio? 4. Yliopistotapahtuman photoboothista hauskoja kuvia kämppisten kanssa 


1. Upea Vuittonin näyttely 2. Innokkaat muotioppilaat 
3. St. Paul's Cathedral tuli bongattua kävelymatkalla 4. Herkku-kuskusta!


1. Kämppis leikkasi hiukseni, ihanan lyhyet! 2. Uuden tukan ja takin fiilistelyä
3. Omarion yliopistotapahtumassa, whaat? 4. Säkenöivän kaunis Lontoo yöllä


1.  Bussin yläkannella näkee koko maailman 2. Camden Town 3. Urban Outfitterseilla on parhaimmat sovituskopit selfieitä varten 4. Uudet rakkauskorkkarit, New Lookista tietysti


1. Onnellisuutta on 4 punnan viinipullo 2. Uusi lempi-istumapaikka löydetty keittiöstä 3. Koulun jälkeen hymyilyttää aina 4. Näkymä huoneeni ikkunasta

Siinäpä näitä taas, koitan muistaa jatkossa postailla useammin!