Thursday, April 28, 2016

new year, new school

Kun päätin lopettaa edellisen blogini ja aloittaa tämän blogin, tarkoituksena oli perustaa ns. lifestyle-blogi elämästäni ja ennen kaikkea opiskelustani Lontoossa. Olette kuitenkin varmaan huomanneet, että en ole ihan hirveästi opinnoistani täällä blogin puolella hiiskunut koulutehtäviä lukuunottamatta. Syy siihen on ollut varsin yksinkertainen - En viihdy nykyisessä koulussani. 

Aloittaessani opintoni huomasin pian, että kurssini käsitteli paljon enemmän bisnestä kuin muotia. Fashion Retail Management luonnollisesti on muodin bisnestutkinto ja olin asiasta täysin tietoinen kun kyseiselle kurssille hain, mutta tuntui hassulta että koulua on 12 tuntia viikossa ja niistä 9 oli pelkästään markkinointia, managerointia ja myyntiä. Viimeiset 3 tuntia tulevat juuri ja juuri täyteen muodin historiasta, mikä on aika pintaraapaisu siihen mitä muodista on kyse. Naiivisti kuvittelin että muotia opiskellessa puhuttaisiin vaatteista ja kengistä (vaikka tiedän kyllä täysin että näin ei ole edes missään muotikoulussa), mutta huomasinkin kantavani kahta paksua bisneskirjaa päivästä toiseen enkä voinut todeta muuta kuin että tätä en halunnut. Sana 'fashion' kurssini edessä onkin harhaanjohtava, sillä muoti ei pelaa juuri minkäänlaista roolia opinnoissamme ja se on tullut myös luokkalaisteni kanssa todettua. Kävin kuitenkin reippaasti koulua ja totesin mielessäni että "ehkäpä se tästä paranee".

Joskus joulukuussa sain kuitenkin vihdoinkin tarpeekseni, ja päätin että haen tammikuun yhteishaussa UCASin kautta muualle opiskelemaan. Juttelin muutamalle opettajalle ja opolle päätöksestäni vaihtaa ja kaikki olivat erittäin ymmärtäväisiä, joskin hieman toivekkaita että muuttaisin vielä mieltäni sillä koulumenestykseni on ollut niin hyvä. Arvosanat olivat pelkkää A:ta ja yksi B syyslukukauden päätteeksi, joten vaikeuksia ei mulla ole ollut. Ongelma ei siis ollut pärjäämisessä tai osaamisessa, vaan yksinkertaisesti siinä etten pidä tutkinnostani, enkä itse asiassa koulustanikaan - London Metillä on meneillään paljon muutoksia kuten kampuksien yhdistämistä mikä on aiheuttanut närää opiskelijoissa, eikä koulun mainekaan ole kehumisen arvoista. Luulin että se riittäisi mulle että pääsisin opiskelemaan muotia Lontooseen, mutta tajusin että haluaisin olla myös sen ympäröimänä. Se ei siis riittänyt että opiskelin bisnesyliopiston muotipuolella, vaan halusin ihan oikeaan muotikouluun.

Tehdessäni hakulomaketta yksi asia oli selvä - halusin London College of Fashioniin. Mun asuntolassa on lukuisia ihmisiä jotka opiskelevat LCF:ssä tai muissa UAL-yliopiston kampuksissa, ja en voinut itselleni mitään kun huomasin kadehtivani heitä. Tajusin, että mun mielikuvat muotikoulusta olivat heidän arkea ja halusin itsekin olla osa sitä. Hakiessani pistin pelkästään LCF:n kursseja toiveiksi, ja vaikka äitini yrittikin saada mut laittamaan myös muitakin yliopistoja varmuuden vuoksi niin pidin kuitenkin pääni. Jos en LCF:ään pääse niin sitten mennään kotiin, ihan Suomeen asti.

Hakuprosessi tuli ja meni, ja viikko myöhemmin sain jo haastattelupyynnön mun ykköstoiveeseen Fashion PR:ään sekä tarjouksen varavaihtoehtoon Fashion Managementiin - luultavasti siksi että opiskelen tälläkin hetkellä sitä managementia. Haastattelu oli erittäin toivottu, ja olin aivan innoissani. Se meni mielestäni todella hyvin, mutta en uskaltanut sanoa sen enempää ennen kuin tietäisin varmuudella.

Nyt on kuitenkin kulunut jo melkein kaksi kuukautta siitä kun sain tietää että mut hyväksyttiin opiskelemaan Fashion Public Relations and Communications London College of Fashionissa, ja kohta tulee kuukausi täyteen kun sen kyseisen paikan vastaanotin. Eli syksyllä taas uudet tuulet puhaltaa, kuitenkin nyt jo kohtalaisen tutussa kaupungissa. En pysty sanoin kuvaamaan kuinka onnellinen ja helpottunut olen asiasta, sillä en millään voi jatkaa nykyisessä yliopistossani, niin paha mulla on olla siellä.
Monet ihmettelivät miksi olin pääsiäisenä niin kauan (4 viikkoa) Suomessa ja tässäpä onkin se syy - poissaoloilla kun ei ole enää tässä vaiheessa opintovuotta mitään merkitystä, varsinkin kun en ole jatkamassa kyseisessä opiskelupaikassani.

Joku saattaa ihmetellä siellä ruudun toisella puolella nyt, että "jos kerran vihasit kouluasi niin miksi et lopettanut aikaisemmin?". Kynnys lähteä Lontooseen oli niin suuri, että en halunnut kovinkaan kevyin perustein täältä poistuakaan - tämän vuoksi kävin sinnikkäästi koulua, toivoen että siitä tulisi parempaa. Jos olisin lopettanut koulun niin olisin joutunut muuttamaan pois asuntolastani, sillä tää on nimenomaan opiskelijoille tarkoitettu, halvempi asumispaikka. Tästä syystä ajatus siitä että lopettaisin koulun ja menisin vaikkapa täysipäiväisesti töihin ei myöskään olisi ollut vaihtoehto. Suurin syy oli kuitenkin se, että en halunnut jättää mitään kesken - nyt kun käyn tämän vuoden loppuun ja teen kaikki tehtäväni, saan todistuksen tästä vuodesta mistä voisi mahdollisesti olla mulle hyötyä joskus työmarkkinoilla. I didn't come this far only to come this far, tiedättekö? Luovuttaminen ei siis ollut vaihtoehto.

Englannissa yliopistoissa on vuoden kestäviä yliopistoon valmistavia kursseja, missä päästään siihen opiskelun makuun ja valmistaudutaan tuleviin opintoihin - näitä kutsutaan foundation yearsiksi eli ns. pohjavuodeksi. Haluaisin ajatella että tää vuosi on ollut mun henkilökohtainen foundation year - olen oppinut elämään ja asettautumaan Lontooseen, tutustunut mahtaviin ihmisiin, saanut ihania ystäviä ja päässyt opiskelun ja yliopiston makuun.

Kamppailin alussa sen kanssa että joutuisin taas aloittamaan ensimmäisestä vuodesta ja tuntui siltä että mulla on mennyt vuosi hukkaan, mutta totesin että aloitan mieluummin puhtaalta pöydältä tekemällä sitä mistä oikeasti pidän ja missä viihdyn kuin että kituisin seuraavat 2 vuotta myöskin. Tiedän myös, että tää mun vuosi nykyisessä yliopistossani teki tehtävänsä hakuprosesissa - olen kuitenkin oppinut paljon ja hakiessani olin paljon itsevarmempi kuin mitä olin vuosi sitten tehdessäni hakulomaketta. En usko että olisin päässyt suoraan lukiosta yhteen maailman parhaimpaan muotikouluun, joten oli onni onnettomuudessa että asiat menivät niin kuin menikin.

En ole maininnut mitään mun koulunvaihtoprosessista täällä blogin puolella, sillä en tiennyt vielä pääsisinkö haluamaani kouluun joten en halunnut asettaa odotuksia liian korkealle - ymmärrätte varmaan. Olo on kuitenkin nyt äärimmäisen helpottunut ja onnellinen, ja odotan syksyä ja uutta alkuani innolla.

Tälläistä tähän päivään, pahoittelut pitkästä blogitekstistä ja kiitos jos jaksoitte lukea!

No comments:

Post a Comment