Kuitenkin eilisen keskustelu Pappani kanssa sai mut tajuamaan asian oikein urakalla. Peruskysymysten (onko kaikki valmiina, jännittääkö jne) lisäksi Pappa kysyi tuntuuko haikealta jättää ystävät ja läheiset taakseen ja miten kaverini ovat suhtautuneet muuttooni. Jotenkin tähän asti olen suhtautunut lähtööni asenteella "no mähän tuun jouluksi kotiin, eihän siinä oo pitkä väli" ja "kyllähän mä oon kaikki kesät täällä töissä", mutta pappani kanssa juteltua tajusin miettiä myös niitä muitakin vuodenaikoja. Entä syksy? ja kevät?
Kyllähän mä sen ymmärrän että mikään ei tule olemaan samanlaista kuin ennen kavereiden suhteen kun välimatka on pitkä ja nähdään harvemmin, mutta tuntui jotenkin raadolliselta ajatella että kaverit jatkaa täällä omaa elämäänsä eikä luultavasti olla enää yhtä läheisiä kuin ennen. Kouluni kestää kuitenkin 3 vuotta, ja vaikka se menee ainakin lukion perusteella supernopeasti niin se on ihan uskomatonta kuinka paljon asiat ja ihmiset ehtivät muuttua siinä ajassa - vaikka ne muutokset eivät olisikaan suuria, niin ne tuntuvat hirveän suurilta jos ei ole enää päivittäin tekemisissä. Koulun jälkeen saatan myös jäädä asumaan Lontooseen töiden vuoksi, joten en edes tiedä tulenko takaisin ainakaan pysyvästi pitkiin aikoihin. Toisaalta näitä asioita on ns. liian "myöhäistä" miettiä, kun olen itse sukeltanut pää edellä koko koulunhakuprosessiin ja asennoitunut siihen että mä tulen vielä pääsemään tai menemään johonkin opiskelemaan. En sitten tiedä onko tää jotain viimehetken panikointia kun olen tälläistä päättynyt pohdiskelemaan oikein syvällisesti, kun nää asiat eivät edes tulleet aikaisemmin mieleen.
Onhan se nyt ehkä vähän hölmöä ressata kavereista kun aidot ystävät jäävät aina. Mun kaikki läheisimmät kaverit olen tuntenut jo ainakin 5 vuotta, parhaimmillaan jopa 10 joten miksi tää muutto muuttaisi asiaa mitenkään? Tiedän omasta kokemuksestani että välimatka ei oikeastaan haittaa ystävyyttä mitenkään, sillä nähtyäni taas kaverin jota en ole nähnyt hetkeen niin tuntuu siltä kuin ei oltais edes oltu erossa missään vaiheessa - kaikki on niin normaalia, läppää heitetään luonnostaan ja ollaan silti suht koht perillä toisen kuulumisista. Ja mulla on niin ihania ystäviä jotka ovat jo lupautuneet tai ilmoittautuneet tulevansa moikkaamaan mua Lontooseen, enkä malta odottaa!
Tää on jotenkin niin kaksipiippuinen juttu - musta tuntuu että mulla on niin paljon menetettävää ja ansaittavaa samaan aikaan, enkä tiedä miten tässä tulee käymään. Sen kyllä tiedän että haluan tätä enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä, ja jos en lähtisi niin se jäisi vaivaamaan loppuelämäkseni. Toivon vaan että kaikki tulee olemaan sen arvoista - tiedän että se on tyhmä "toivomus" koska vastauksen osaan jo antaa (tietysti tulee olemaan!)
Osaako kukaan samaistua näihin mun tuntemuksiin? Kuulisin mielelläni kommenttia teiltä!
No comments:
Post a Comment